fbpx
Zinzino valittiin vuoden suoramyyntiyritykseksi Suomessa

Zinzino valittiin vuoden suoramyyntiyritykseksi Suomessa

Perjantaina 11.10.2019 järjestetyssä Asiakkuusmarkkinointiliiton Suoramyyntigaalassa palkittiin eri jäsenyritysten vuoden suoramyyjät sekä valittiin vuoden suoramyyntiyritys.

Zinzinon vuoden edustajaksi valittiin Miikka Peuravirta ja Miia Roihas.

Lisäksi Zinzino palkittiin toimialan arvostetulla Vuoden suoramyyntiyritys -palkinnolla.

Asiakkuusmarkkinointiliitto on suoramyyntialan itsesääntelyelin  

ASML on toimialayhteisö tietointensiivisen liiketoiminnan ja markkinoinnin saralla toimiville yrityksille. Liiton omien sivujen mukaan asiakkuusmarkkinointi ei ole markkinoinnin laji tai lohko. Se on liiketoimintamalli, jonka keskiössä on asiakas ja asiakasarvo.

Liitolla on jäsenyrityksiä tällä hetkellä yli 200, joista suurimpia jäsenistöön kuuluvia yrityksiä ovat mm. Sanoma, Kesko, SOK, Stockmann ja Lähitapiola. Kaikki jäsenyritykset löydät täältä. Zinzino on ollut Asiakkuusmarkkinointiliiton jäsen vuodesta 2012.

ASML-yhteisön muodostavat jäsenyritykset, hallitus ja Helsingissä sijaitseva ASML:n toimisto.

ASML-yhteisön asiantuntijat kokoontuvat säännöllisesti erilaisiin foorumeihin ja työstävät hankekohtaisissa asiantuntijaryhmissä toimialaa eteenpäin. Esimerkiksi Reilun Pelin ryhmä kokoaa yhteen asiakkuusmarkkinoinnin juridiikan parhaat osaajat ja Suoramyyntifoorumi on suoramyynnin ja verkostomarkkinoinnin toimialayhteisö.

Asiakkuusmarkkinointiliitto edustaa Suomea myös seuraavissa kansainvälisissä järjestöissä: Euroopan suoramarkkinointiliitossa (FEDMA), Euroopan verkkokauppajärjestössä (EMOTA), Euroopan suoramyyntiliitossa (SELDIA) ja Maailman suoramyyntiliitossa (WFDSA).  

Asiakkaille ja edustajille lisäarvoa ASML-jäsenyritysten kanssa asioimisesta

Suoramyynti on yksi kaupan alan muoto, jossa vähittäismyynti tapahtuu muualla kuin myymälöissä. Suoramyyntiyritykset myyvät hyödykkeitä ja palveluita suoraan kuluttajille ilman kiinteää myyntipistettä ja toimialaa valvoo Suomessa Asiakkuusmarkkinointiliitto. Suoramyynti on vähittäismyyntiä ilman kauppatiloja.

Suoramyyjät ovat pääsääntöisesti itsenäisiä yrittäjiä, jotka voivat itsenäisesti ja joustavasti päättää työmääränsä ja työaikansa. Ala tarjoaa uusia urapolkuja, esimerkiksi lisätuloja hankkiville taikka merkittävää liiketoimintaa rakentaville yrittäjille. Joillekin alalla toimiminen on harrastus, toisille taas kokopäiväinen työ. Suoramyyjänä voi aloittaa itsenäisen elinkeinotoiminnan harjoittamisen hyvin pienin panostuksin.

Suoramyynnissä yritysten edustajat toimivat pääsääntöisesti itsenäisinä yrittäjinä valmiiden konseptien ja tuoteryhmien parissa. Näin ollen itsenäiset yrittäjät ja yritykset noudattavat Suomessa kuluttajansuojalain suoramyyntiä koskevia säännöksiä. Suomessa toimivat suoramyyntiyritykset voivat hakea Asiakkuusmarkkinointiliiton jäseniksi.

ASML:n suoramyyntiyhteisön jäsenyritykset sitoutuvat lainsäädännön lisäksi noudattamaan liiton tarkennettuja ohjeistuksia ja saavat vastineena käyttää ASML:n Reilun Pelin merkkiä. Merkkiä käyttäessä yritys sitoutuu noudattamaan alan eettisiä ohjeita ja Suoramyynnin Yritysohjeistoa.

Yritysohjeisto on toimialan itsesääntelyohje, joka koskee ASML:n jäsenyrityksiä ja edustajia. Yritysohjeiston toimivuutta valvoo erillinen Suoramyynnin Eettinen Asiamies.

Reilun pelin takaavat ja sääntöjä valvovat Kilpailu-ja kuluttajavirasto (KKV), Sisäasianministeriö ja Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto (ASML).

Pääset tutustumaan Reilun Pelin merkkiin ja Yritysohjeistukseen täällä.

Zinzino on Asiakkuusmarkkinointiliiton Vuoden Suoramyyntiyritys 2019

Asiakkuusmarkkinointiliitto järjestää kahden vuoden välein suoramyyntialan jäsenyrityksille Suoramyyntiseminaarin ja Suoramyyntigaalan. Vuonna 2019 tapahtuma järjestettiin perjantaina 11.10. Helsingin Hotelli Kämpissä.

Suoramyyntiseminaarissa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja. Valmennusyhtiö Kuudes Aisti Oy:n toimitusjohtaja Mika Järvinen puhui social sellingistä, luova johtaja ja kolumnisti Jani Halme kertoi tarinan voiman hyödyntämisestä markkinoinnissa ja aivobic-ohjaaja Reidar Wasenius puhui aivotaitojen kehittämisestä.

Päivä huipentui Suoramyyntigaalaan, jossa palkittiin eri jäsenyritysten vuoden suoramyyjät, myönnettiin elämäntyöpalkinto sekä jaettiin himoittu Vuoden suoramyyntiyritys -palkinto.

Zinzino voitti arvostetun Vuoden suoramyyntiyritys -palkinnon seuraavin saatesanoin:

”Yritys on toiminut systemaattisesti kasvu-uralla jo yli 10 vuoden ajan.

Asiakasmäärä ja liikevaihto ovat kasvaneet vuosi vuodelta.

Yhtiö on keskittynyt aktiivisesti pitkiin asiakassuhteisiin ja verkkokauppapohjaiseen suoramyyntiliiketoimintaan.

Yritys jatkaa systemaattisesti kansainvälistymistään.

Yritys on viime vuodet panostanut modernin maksutapavalikoiman kehittämiseen, markkinoinnin ja viestinnän automatisointiin ja skaalautuviin digitaalisiin ratkaisuihin.

Tämän yrityksen ammattilaisilta ja tiimeiltä ei totisesti lopu energia ja into kesken.”

asml-zinzino-suoramyyntigaala-asiakkuusmarkkinointiliitto
Zinzino on ASML:n Vuoden Suoramyyntiyritys 2019.
Kuvassa Team Zinzino Finlandin edustajia. Takarivi (vasemmalta oikealle): Miikka Peuravirta, Henri Rantanen, Jarkko Huttunen, Jari Pohjonen, Miia Roihas ja Heli Nyman. Eturivissä Heidi Ekholm-Talas ja Manu Rekola.

Tunnustus on yksi suoramyyntialan arvostetuimmista palkinnoista. Palkinnon vastaanotti yrityksen puolesta yksi Suomen menestyneimmistä ja pitkäaikaisimmista partnereista Manu Rekola.

On hienoa saada tunnustusta pitkäjänteisestä työstä. Vuoden suoramyyntiyhtiön palkinto lämmittää mieltä, mutta koen vielä tärkeämmäksi perustelut, joilla palkinto myönnettiin.

Zinzino on yhtiönä panostanut voimakkaasti digitaalisiin työkaluihin, verkkokauppaan ja muihin liiketoiminnan automatisointia ja maantieteellistä laajentumista ja monistumista helpottaviin työkaluihin. Ainoastaan toimiva ja kehittyvä yhtiö taustalla voi edesauttaa pitkäaikaista kasvua.

Silti, yksikään yhtiö ei voi kasvaa ja kehittyä ilman kehittyvää henkilöstöä. Itse asiassa, jokainen organisaatio on yhtä kuin sen henkilöstö. Zinzinon Suomen tiimin johdossa työskentelee rautaisia suoramyyntialan yrittäjiä, joilla on kirkas visio tulevaisuudesta, suuri sydän ihmisten auttamiseen sekä erittäin kova työmoraali.

Pidän todella tärkeänä menestyksen kulmakivenä sitä, että partnerit kouluttavat itseään jatkuvasti ja pitävät itsensä näin kehityksen kärjessä. Johtajana kukaan ei ole koskaan valmis, joten on tärkeää säilyttää myös nöyryys ja osata kuunnella niitä, joilla on jotain annettavaa.

Tuntuu etuoikeutetulta saada työskennellä näin upeiden ihmisten kanssa. Kahdeksassa vuodessa Suomen liiketoiminnan koko on lähes 100-kertaistettu niin liikevaihdon kuin asiakasmääränkin osalta. Odotan innolla, suurin odotuksin ja luottavaisin mielin tulevia vuosia.

Vuoden suoramyyntipalkinto on koko Suomen tiimin palkinto.

Manu Rekola
Zinzinon itsenäinen partneri vuodesta 2011

Zinzinon toimitusjohtajan tervehdys Suomen edustajille

Paljon onnea Zinzino Suomi!

Olen erittäin ylpeä siitä työstä, mitä suomalaiset edustajat ovat tehneet. Suomi on yksi Zinzinon tärkeimmistä maista. Toimintahistoria on ollut erinomaista ja on ollut upea nähdä Zinzino Suomi uudessa kasvuaallossa yhtiön muun kovan kasvun kanssa. Odotan erittäin suurta menestystä Suomessa myös tulevaisuudessa.

Paljon onnea Zinzino Suomen partnerit!

Dag-Bergheim-Pettersen-Zinzino-toimitusjohtaja.

Dag Bergheim Pettersen
Toimitusjohtaja

(View this article in English here.)

Zinzino selected as the Direct Selling Company of the Year in Finland

Zinzino selected as the Direct Selling Company of the Year in Finland

Last Friday Data & Marketing Association of Finland (DMA Finland/ASML) honored different direct selling companies in Finland.

ASML nominates one company every two years and announces the price at a Finnish seminar followed by a gala.

ASML (Data & Marketing Association of Finland) is a member of the European Direct Selling Association (SELDIA) and the World Federation of Direct Selling Association (WFDSA). ASML is involved in drafting the international rules of the direct selling field and is responsible for the development of the rules of the field in Finland.

This year Zinzino was selected as the Direct Selling Company of the Year.

Miikka Peuravirta and Miia Roihas were awarded as partners of the year in Zinzino.

Here are the criteria why Zinzino was awarded as the Company of the Year:

“The company actively focuses on long-term customer relationships and e-commerce based direct sales business.

They systematically continue to expand on the global market.

In recent years, the company has invested in the development of a modern range of payment methods, automation of marketing and communications, and scalable digital solutions.

The professionals and teams in this company certainly do not run out of energy and enthusiasm.”

Greetings from the Zinzino’s CEO to all the partners in Finland

Congratulations Zinzino Finland!

I am very proud of the work that the Finnish partners have done. Finland is one of Zinzino’s most important countries.

The work in history has been excellent, and it has been wonderful to see Zinzino Finland in a new wave of growth along with the company’s strong growth globally.

I look forward to see great success in Finland also in the future.

Huge congratulations to all the partners in Finland!

Dag Bergheim Pettersen
CEO Zinzino

zinzino-company-of-the-year
Zinzino was selected as the Direct Selling Company of the Year in Finland (2019).
In the picture are independent partners, who received the award on behalf of the whole Zinzino Finland.
Seikkailija Juha Romppanen: ”BalanceOil on tukenut hyvinvointia monella tavalla”

Seikkailija Juha Romppanen: ”BalanceOil on tukenut hyvinvointia monella tavalla”

Juha Romppanen (Kontiolahti) on arktinen seikkailija ja koiravaljakkourheilija.

Juha hoitaa ja kouluttaa tällä hetkellä 19 koiraa, joista 17 käy aktiivisesti kilpailuissa hänen kanssaan (kaudella 2019 – 2020). Seuraava kilpailu, jossa Juhaa voi kannustaa, on 500 kilometrin pituinen koiravaljakkokilpailu Finnmarkslopet vuonna 2020.

Juha on ollut Zinzinon yhteistyöurheilija joulukuusta 2018 alkaen. Käytössään hänellä on BalanceOil. Kysyimme Juhalta hänen tuotekokemuksistaan.

BalanceOil on tukenut hyvinvointia monella tavalla

Juha kokee BalanceOilin käytön aloitettuaan saaneensa paljon erilaisia hyötyjä omaan olotilaansa, sekä omaan urheilusuoritukseensa. Parhaina hyötyinä Juha mainitsee immuunipuolustuksen paranemisen puolen vuoden testiaikana. Flunssat, nuhakuumeet ja vatsaflunssat ovat olleet muiden vaivana viime talvena.

Atoopikkona hän on huomannut ihonsa olleen myös huomattavasti paremmassa kunnossa. Esimerkiksi kylmyyden vuoksi käsien iho on ollut ongelmallinen aikaisempina talvina. BalanceOilin käytön aloitettua käsien ihossa ei ole ollut aiemman kaltaista kuivumista.

Suurimpia vaikutuksia Juha on huomannut mielialan kohenemisessa sekä leposykkeen alenemisessa. Polvien nivelet joutuvat hänen lajissaan erittäin koville, kun jalaksien päällä kuljetaan pitkiä matkoja. Rasitus on todella kovaa. Juha onkin huomannut saaneensa hyötyjä polvien ja nivelten hyvinvoinnille.

Juha kertoo olevansa erittäin tyytyväinen tuotteeseen ja jatkavansa BalanceOil-omega-3 käyttöä säännöllisesti tulevaisuudessakin.

Video BalanceOil-öljystä

Zinzino BalanceOil -öljyn tilaaminen onnistuu oman Zinzino-edustajasi kautta tai Zinzinon verkkokaupasta.

KATSO MYÖS

10 vuotta Zinzinon edustajana! Partner Heli Nymanin haastattelu

10 vuotta Zinzinon edustajana! Partner Heli Nymanin haastattelu

Heli Nyman on pisimpään yhtäjaksoisesti Zinzino-liiketoimintaa rakentanut edustaja Suomessa. 18.8.2019 juhlistamme hänen kymmenen vuotta kestänyttä Zinzino-uraansa.

Heli aloitti Zinzinon edustajana vuonna 2009 työskennellessään vielä nuorisopsykiatrian sairaanhoitajana. Aluksi hänen tavoitteenaan oli saada ylimääräisiä ansioita kolmivuorotyön oheen.

Keväällä 2012 Helin sivutoiminen liiketoiminta oli kehittynyt siihen pisteeseen, että hän pystyi siirtymään osa-aikaiseen työviikkoon päivätyössään. Loppuvuodesta 2012 hän lopetti sairaanhoitajan työt kokonaan ja siirtyi täysipäiväiseksi Zinzinon edustajaksi.

Helin intohimoja ovat inspiroida ihmisiä muutokseen: yrittäjyyden, nuorten työllistymisen, eläketurvan, unen, ravinnon ja liikunnan saralla.

– Aloitin Zinzinon kahviasiakkaana vuonna 2007.

Sairaanhoitajan opintojen ja työuran aikana Heli alkoi kuitenkin kiinnittää huomiota matalapalkka-aloihin liittyvään keskusteluun. Eläketurva nousi yhdeksi huolenaiheeksi.  

– Asuin tuolloin yksin ja vastasin kaikista kuluistani. Taloudelliset asiat ja tulevaisuuden turva aiheuttivat pohdintaa yön hiljaisina tunteina. Tykkäsin matkustella. Kaipasin enemmän aikaa ja rahaa siihen.

Jo kymmenen vuotta sitten keskusteltiin vanhustenhuollon tulevaisuudesta. Heli oli sivusta seurannut keskustelua ja alkanut miettimään omaa tulevaisuuttaan.  

– Pohdin, minkälaista vanhustenhuolto on viimeistään silloin, kun minun sukupolveni siirtyy eläkkeelle. Ja onko meillä eläketurvaa?

Vuonna 2008 Heli osallistui Helsingin Suomenlinnassa järjestettyyn Zinzino-koulutukseen eli eventiin. Tapahtumaan osallistui tuolloin 17 henkilöä. Nykyisin Suomen isoimmissa koulutustapahtumissa käy jopa tuhat osallistujaa. Heli tapasi ensimmäistä kertaa Zinzinon toisen perustajan Ørjan Sælen ja alkoi rauhassa tutustua Zinzinon tarjoamaan liiketoimintamahdollisuuteen.

Suurin syy, joka sai Helin lopulta aloittamaan Zinzino-liiketoiminnan, oli taloudellisen lisäturvan kaipuu. Heli oli tutustunut Robert Kiyosakin talouden nelikenttään, jolla kuvataan neljä erilaista tapaa tienata rahaa. Nämä nelikentän roolit ovat työntekijä, yksityisyrittäjä, liiketoiminnan omistaja ja sijoittaja.

– Ymmärsin, että minun on itse otettava vastuu taloudestani ja rakennettava jonkinlainen taloudellinen varasuunnitelma eläkevuosia silmällä pitäen.

– Pohdiskelin erilaisia yritysideoita, mutta suurimmassa osassa niistä olisin tarvinnut varsin paljon pääomaa ja pankkilainan sekä kokemusta yrittäjänä toimimisesta, jotta olisin voinut aloittaa.

Pari vuotta Zinzinon asiakkaana olemisen jälkeen Heli päätti lopulta aloittaa Zinzino-liiketoiminnan edustajana eli partnerina. Partneriksi rekisteröiminen tapahtui elokuussa 2009. Jonkin aikaa yrityksen kehityskaarta seuranneena Heli oivalsi, että Zinzinon avulla hän voisi riskittömästi lähteä siirtämään itseään työntekijäsektorilta yrittäjäsektorille ja edetä sieltä vähitellen liiketoiminnan omistajuuden ja sijoittamisen puolelle. Helin aloittaessa, Zinzino toimi vasta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Yritys oli niin sanotussa startup-vaiheessa.

– Jos muistan oikein, Suomessa oli tehty vasta noin 100 kuluttaja-asiakasta.

Isoimpia haasteita Helin aloittaessa olivat, ettei Suomessa ollut vielä toimivaa koulutusjärjestelmää tai suomenkielisiä markkinointimateriaaleja. Lisäksi Zinzinon ainoat tuotteet olivat Rombouts & Malongon kotikahvilakonseptiin liittyviä, kuten espressokeittimet, erikoiskahvit ja makusiirapit. 

– Kotikahvilakonseptille ei ollut vielä tuohon aikaan kilpailua. Espressotrendi oli vasta rantautumassa Suomeen, joten olimme tietyllä tavalla aikaamme edellä.

– Asiat helpottuivat, kun kilpailijat toivat kapselilaitteet markkinoille. Erikoiskahvien nauttiminen kotona alkoi olla ihmisille tutumpaa.

Zinzinon tämän hetkinen ykköstuote BalanceOil tuli valikoimiin vasta vuosia myöhemmin. Nykyään terveys- ja hyvinvointituotteet ovat yrityksen tärkeimmät tuoteryhmät. Vuonna 2018 alle 10 % Suomen liikevaihdosta muodostui erikoiskahvituotteista. Tämä kuvaa hyvin yrityksen kehitystä kymmenessä vuodessa.

– Nuorena yrittäjänä pääsin kuitenkin eteenpäin innokkuuteni ja sinnikkyyteni voimalla. Pidin Zinzinon vahvan vision myös vaikeina hetkinä mielessäni.

Helin alkuperäinen suunnitelma oli alkuun tehdä vain hieman lisätuloja sairaanhoitajan töiden ohessa.

– Aloittaessani en missään vaiheessa ajatellut, että Zinzino voisi tarjota minulle uuden ammatin suoramyyntialan ammattilaisena. Vuonna 2011 törmäsin kuitenkin tilanteeseen, jossa eräs henkilö totesi, ettei usko minun koskaan menestyvän yrittäjänä.

Epäilevä lausahdus antoi Helille lisäpotkua. Seuraavan vuoden aikana hän kasvatti liiketoimintaa kovalla vauhdilla yhdessä tiiminsä kanssa. Kuluttaja-asiakkaiden määrä nousi 150 asiakkaasta yli 750 säännöllisesti tuotteita tilaavaan asiakkaaseen.

Siirtyminen pois sairaanhoitajan päivätyöstä täysipäiväiseksi Zinzino-edustajaksi toteutettiin erittäin harkitusti askel askeleelta yhdessä mentorin kanssa. Asiakasmassan ja liikevaihdon kasvua seurattiin tarkasti.

– Sain mentoriltani ohjeen, että Zinzinon on hyvä tuottaa säännöllisesti vähintään tuplasti tuloja verrattuna omaan päätyöhöni, ennen kuin edes harkitsen työelämästä pois jäämistä. Seurasimme yli puoli vuotta, että tämä tavoite toteutui.

Huhtikuussa 2012 Heli sai työnantajaltaan mahdollisuuden tehdä 80 % työviikkoa puolen vuoden ajan. Syksyllä 2012 jäi ura perinteissä työelämässä taakse, ja oli aika keskittyä Zinzino-liiketoiminnan rakentamiseen kokopäiväisesti.

Nykyään Heli on yksi Suomen menestyneimmistä edustajista. Hän on vuosien aikana rakentanut merkittävän liiketoiminnan yhdessä tiiminsä kanssa ja on siksi roolimalli monelle. Hänen kasvutarinansa sairaanhoitajasta menestyneeksi liikenaiseksi inspiroi monia ottamaan enemmän vastuuta omasta elämästään. Kysyimme Heliltä, mitkä ovat olleet hänen suurimpia oivalluksiaan Zinzino-uran aikana.

– Olen ymmärtänyt, että onnellisuuden kokemus syntyy siitä, kun ihminen pääsee toteuttamaan niitä asioita, joille sydän sykkii ja pystyy tarjoamaan oivalluksia muille. Olen myös oppinut valtavasti kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä ja ymmärtänyt, että muutokset maailmassa tarvitsevat aikaa.

Zinzinon edustajana voi asiakashankinnan lisäksi rakentaa edustajatiimiä. Tämä antaa vipuvoimaa merkittävän liiketoiminnan rakentamiseen. Tiimin johtajana Heli korostaa seuraavia asioita:

– Oma ego on jätettävä syrjään, jotta saat muista ihmisistä heidän parhaat puolensa esiin. Joukkue on vahva, kun joukkueen jäsenet pääsevät hyödyntämään omia vahvuuksiaan.

Monet Helin lähemmin tuntevat tietävät hänen olevan tarkka rutiineistaan. Ne ovat osa hänen menestyksensä salaisuutta. Hänen kalenterinsa on hyvin suunniteltu ja hän pitää kiinni ennalta sovituista asioita.

– Rakastan rutiineja, ne luovat upean pohjan arkeen.

Syynä tähän löytyy oivallukset itsensä johtamisessa. Yrittäjäuran alkuaikoina haasteeksi osoittautui omien työskentelyaikojen suunnittelu. Sairaanhoitajan töissä Heli oli tottunut, että työnantaja määritteli, milloin ollaan töissä.

– Nykyään rakastan vapautta päättää itse omasta ajankäytöstäni! Pyrimme suunnittelemaan yhdessä avopuolisoni kanssa elämämme niin, että meillä on aina kahdeksi viikoksi eteenpäin mahdollisimman selkeä mielikuva arjestamme.

Kalenteristani löytyy tarkkojen uni-, ravinto-, liikunta-aikojen lisäksi myös laatuaika yhdessä puolison kanssa. Kun omaan hyvinvointiin liittyvät asiat on merkitty kalenteriin, siirrytään liiketoimintaan liittyvien asioiden suunnitteluun: tapaamisten sopimiseen, tapaamisten pitämiseen ja tiimin valmentamiseen.

– Erään kollegani sanoja lainaten: ”Three meetings in a day is freedom on your way.”

Alkuajoista poiketen teknologian nopea kehittyminen on tuonut jonkin verran muutoksia Helin työskentelytapoihin. Nykyisin liiketoimintaa pystyy rakentamaan perinteisten kasvokkain tapaamisten lisäksi puhelimen ja tietokoneen välityksellä.

– Teknologia on mahdollistanut sen, että pystymme rakentamaan liiketoimintaamme puhelimen ja Zoom-videopuheluiden avulla mistä päin maailmaa haluamme.

Toki myös itse yritys on muuttunut paljon vuosien aikana. Heli on todistanut mm. yrityksen listautumista Nasdaq First North -kauppapaikalle, uusien tuotteiden lanseeraamista asiakkaille ja monien markkina-alueiden avautumista. Kymmenessä vuodessa ruotsalainen erikoiskahvilaitteita myyvä yritys on muuntautunut kansainväliseksi innovatiivisia terveystuotteita myyväksi konserniksi. Zinzinon visio on olla tulevaisuudessa asiakasystävällisin suoramyyntialan yritys maailmassa. Missio on inspiroida Zinzinon asiakkaita hyvinvointiin ja terveyteen.

– On ollut erittäin mielenkiintoista nähdä Zinzinon kehittyminen pienestä ruotsalaisyhtiöstä listatuksi yhtiöksi. Seuraavaksi odotan innolla globaalin verkkokaupan aukeamista lähiaikoina.

Zinzinon yksi arvoista on jatkuvan kehittymisen arvo: Kaizen. Se tarkoittaa käytännössä jatkuvaa oppimista ja toiminnan kehittämistä. Tämä näkyy Helin mukaan kaikessa tekemisessä yrityksen pääkonttorilla Göteborgissa ja edustajien keskuudessa.

– Olen erittäin ylpeä siitä, että olemme yhteisönä ja yrityksenä riittävän nöyriä oppimaan ja uudistumaan. Kehitämme koko toimialaa.

– Olen ylpeä Zinzinon testipohjaisesta hyvinvointikonseptista ja siitä, että olemme nyt analysoineet yli 300 000 BalanceTestiä. 

Heli viittaa Zinzinon asiakkaille myynnissä olevaan itse otettavaan testiin, jolla voidaan selvittää veren rasvahappokoostumus. Testi lähetetään yhdelle Pohjoismaiden johtavista laboratorioista, joka analysoi veren koostumuksen 98 % tarkkuudella. Koetulokset osoittavat 11 eri rasvahapon pitoisuuden veressä ja antavat asiakkaalle tietoa omasta hyvinvoinnista ja ruokavaliosta. Jos asiakas ottaa kokeiluun jonkin rasvahappovalmisteen Zinzinon valikoimista, voi myöhemmin BalanceTestillä todentaa, miten tuote on vaikuttanut omaan rasvahappoprofiiliin.

– Zinzino on osannut viedä hyvinvointiteknologian hyödyntämisen täysin uudelle tasolle, ja olemme vahvasti menossa kohti miljoonaa analysoitua testiä.

Zinzino on tarjonnut Helille kokonaan uuden uran, mutta työ on vain yksi osa hänen arkeaan. Elämään kuuluvat työn lisäksi: avopuoliso Samu, paljon ystäviä, harrastuksia ja matkustelua. Arjessa Heli ja Samu pyrkivät noudattamaan Aki Hintsan kirjassa Voittamisen Anatomia esitettyä Core-mallia. Malliin kuuluu kuusi osa-aluetta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja oman identiteetin hahmottamiseksi.

– Elämä koostuu monista eri osa-alueista ja uskon, että kaikkien näiden asioiden on hyvä olla balanssissa.

– Uni-, ravinto- ja liikunta-asioiden ohella myös sosiaalisten ja henkisten asioiden merkitys korostuu elämässä. Kun elämään kuuluu liike-elämän lisäksi myös paljon muita tärkeitä asioita, syntyy kokonaisuus, jossa itse matkasta voi nauttia.

Helin mainitsee lempiharrastuksikseen kävelyn metsässä ja uimisen. Kuntosalilla Heli valitsee bodypump-, pilates- tai joogatunnin.

Monet Zinzino-kollegat tietävät Helin olevan myös innokas saunoja ja kylpylöissä kävijä. Yhteisillä työmatkoilla Heli löytyy usein hotellin aamusaunasta tai kylpyläosastolta. Talvisin Heli harrastaa avantouintia.

Vapaa-aikaa kuluu myös paljon maalla avopuolison lapsuudenmaisemissa.

– Samu on auttanut minua löytämään elämääni liikunnan ilon ja tasapainon.  

Zinzinon motto kuuluu Inspire Change in life.

Halusimme kuulla, millaista muutosta Zinzino on tuotunut Helin elämään.

– Tapasin elämäni rakkauden eli avopuolisoni pitäessäni luentoa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. En osaa sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olen kyseisestä muutoksesta elämässäni.

– Zinzino on tuonut elämääni lisää aikaa sekä taloudellista, henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Olen kiitollinen siitä, että minulla on Zinzinon kautta konkreettinen työkalu, jolla pystyn inspiroimaan ihmisiä ympäri maailmaa muutokseen. Tavoitteenani on yhdessä upean tiimini kanssa inspiroida kymmeniä tuhansia ihmisiä rakentamaan itselleen muutosta elämään.

Kymmeneen vuoteen edustajana mahtuu varmasti paljon kokemuksia. Halusimme kuulla, mikä on ollut Helille kaikista ikimuistoisin Zinzino-liiketoimintaan liittyvä muisto.

– Ikimuistoisin muisto on vuodelta 2015, kun minut valittiin vuoden partneriksi Suomessa. Koen että kyseinen palkitseminen oli palkinto jokaiselle edustajalle myyntiorganisaatiossani. Haluankin kiittää kaikkia upeita tiimiläisiäni ja kollegoitani, joiden kanssa minulla on ollut ilo tehdä yhteistyötä näiden kymmenen vuoden aikana. Arvostan teistä jokaista.

Lisäksi Heli mainitsee Zinzinon tarjoamien elämysten olleen ikimuistoisia. Yritys palkitsee ahkeria edustajiaan esimerkiksi ilmaisilla kaukomatkoilla. Tavoiteilluin näistä on vuosittain järjestettävä Director Trip.

– Olen nyt saanut matkustaa Zinzinon piikkiin yhdeksän kertaa ulkomaille.

– Viimeisin reissu oli Välimeren risteily. Voitin Zinzino Health Challenge-kilpailun ja palkintona oli ilmainen matka minulle ja avopuolisolleni. Matka oli ikimuistoinen ja jännitystä reissuun toi se, kun paluumatkalla Venetsian satamassa törmäsimme toiseen laivaan. Tapahtuma aiheutti yhden ylimääräisen päivän Italiassa. Uskon, etten koskaan tule unohtamaan kyseistä seikkailua.

Ura yrittäjänä sisältää luontaisesti myös jonkin verran haasteita. Heli mainitsee, että vastoinkäymiset kuuluvat kaikenlaiseen liiketoimintaan.  

– Suurimpia haasteita ovat olleet ihmisten väliset konfliktitilanteet, joita en vielä urani alkuvaiheessa osannut hoitaa riittävän ammattitaitoisesti.

– Koen kuitenkin niin että kaikki haasteet on tuotu eteemme siksi, että meillä olisi mahdollisuus kehittyä ja oppia. Tietyllä tavalla myös arvostan sitä, että haastavia tilanteita on tullut vastaan. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja olemme täällä oppiaksemme ja kehittyäksemme matkan varrella.

10-vuotinen yhteistyö Zinzinon kanssa on upea saavutus. Heli johtaa suurta myyntiorganisaatiota, joka palvelee lukuisia tyytyväisiä asiakkaita. Kysyessämme Heliltä hänen menestymisensä salaisuutta, vastaa hän napakasti: 

– Pitkäjänteisyys. Jokainen onnistuu, kun ei lopeta.

Kun kysymme vahvuuksia, mainitsee Heli kyvyn nähdä potentiaalia ihmisissä.

Uutta toimialaa harjoiteltaessa voi hakea lisävauhtia onnistumiselle itseopiskelusta. Suoramyyntialalla kannustetaankin jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Heli kertoo omilla mentoreillaan ja yhteistyöllä muiden edustajien kanssa olleen suuri merkitys hänen kehittymisessään.

– Haluan erityisesti kiittää henkilökohtaisia mentoreitani: Hilde Rismyhr Sælea, Ørjan Sælea ja Peter Åslundia.

– Lisäksi haluan kiittää kaikkia Suomen erittäin kokeneita johtajia kaikista vinkeistä ja yhteistyöstä.

Heli kertoo edelleen lukevansa ja kuuntelevansa paljon. Häntä eniten ovat inspiroineet mm.: Wes Linden, Randy Gage, Art Jonak, Dr. Paul Clayton, Finn Olav Nenseth, Qystein Gjerme, Jari Sarasvuo, Aki Hintsa, Erik Larssen ja Tom ”Big Al” Schreiter.

– Näillä kaikilla on sellainen tarina, johon olen voinut samaistua ja uskonkin, että sen vuoksi olen saanut heiltä hyvin paljon inspiraatiota.

Zinzinon parissa aloittaa päivittäin uusia edustajia. Vuosikymmenen kokemuksella Heli listaa parhaat vinkkinsä vasta-aloittaville partnereille:

– Ryhdy heti toimeen. Käytännön tekeminen opettaa sinua parhaiten. Kun aloitat reippaasti, saat vahvan alun ja myyntiorganisaation monistuminen lähtee heti käyntiin.

– Salli itsellesi virheet: vain virheitä tekemällä voit kehittyä paremmaksi.

– Osallistu kaikkeen ja liimaa itsesi kiinni koulutussysteemiimme. Huonoja hetkiä tulee meille kaikille, ja tästä syystä on erityisen tärkeää, että osallistut koulutuksille viikottain.

– Yksinkertaista asioita. Yksinkertainen on monistettavaa.

– Ole periksiantamaton ja sinnikäs. Pidä kiinni omasta unelmasta ja tavoitteestasi, koska sinä ja tiimisi olette sen arvoisia.

Heli itse muistelee uransa alkuaikojen isoimpia kompastuskiviä. Sellaisia ovat olleet mm. tiimin johtamiseen ja stressinhallintaan liittyvät asiat.

– Toivoisin, että olisin jo urani alkuaikana oppinut siirtämään oman egoni syrjään ja osannut toimia vielä vahvemmin tiimini tavoitteista käsin – heidän omia unelmiaan kohti.

– Lisäksi olisin toivonut, että olisin jo aikaisemmin ollut stressaamatta sellaisista asioista, joihin en voi itse vaikuttaa.

– Tärkeintä on keskittyä perustekemisen monistamiseen sekä luottaa systeemin voimaan.

Kasvaminen suoramyyntialan ammattilaiseksi ei tapahdu yhdessä yössä. Itseopiskelun, mentoreiden kuuntelemisen, käytännön työn, virheiden tekemisen ja koulutuksiin osallistumisen myötä voi kuka tahansa kehittyä alan huippuosaajaksi. Helin mukaan ammattilaisen tunnistaa siitä, että henkilö on valmis kehittymään joka ikinen päivä ja kannustaa oman tiiminsä lisäksi kaikkia toimialla toimimaan samoin.  

Suoramyyntiala kasvaa jatkuvasti. Vuonna 2018 koko suoramyynti- ja verkostomarkkinointialan myynti oli ennätykselliset 192 miljardia (US) dollaria. Kasvua edellisvuodesta tapahtui +1,2 %. Kysyimme Heliltä, käyttääkö hän itse sanaa verkostomarkkinointi ja suoramyynti puhuessaan ammatistaan.

– Käytän sanaa suoramyynti, koska se kuvaa nykyaikaista, alustapohjaista verkkokauppakonseptiamme paremmin kuin jo hieman vanhentunut termi verkostomarkkinointi. Zinzinon tavoitteena on olla asiakasystävällisin suoramyyntialan yritys maailmassa vuoteen 2035 mennessä.  Mennään yhdessä sitä tavoitetta kohti.

Helin kymmenenvuotinen ura on ollut vaiherikas ja palkitseva. Hän toimii suurena inspiraationa ja naisjohtajuuden roolimallina monelle edustajalle.

– Kiitos koko tiimilleni, avainhenkilöilleni, yhteistyökumppaneilleni, mentoreilleni, asiakkailleni ja ystävilleni näistä kymmenestä vuodesta!

Yrityksen perustaja Hilde Rismyhr Sælen tervehdys Helille

”Kuinka voin kasvaa nopeammin?”

”Miten voin kehittyä johtajana?”

”Mitkä olisivat vinkkisi A, B ja C-tapausten ratkaisemiseksi?”

Johtajana ja yksilönä kehittymisessä yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on ohjauksen etsiminen ja vastaanottaminen.

Viimeisen 10 vuoden aikana meillä on ollut etuoikeus työskennellä Heli Nymanin kanssa. Hän on todella kunnianhimoinen nainen, joka tähtää huipulle. Hän on sinnikäs ja hänellä on valtava stamina. Mikä tekee Helistä ainutlaatuisen, on hänen tapansa kysyä edelleenkin ohjausta ja neuvoja itsensä kehittämiseksi. Jos hän löytää itsensä umpikujasta, kysyy hän apua ja laittaa neuvot heti täytäntöön.

Olemme valtavan ylpeitä sinusta ja saavutuksistasi Heli!

Kun me kaikki yhdessä jatkamme kasvua, kasvavat myös saavutuksemme.

Suuret onnittelut! Juhlitaan yhdessä Helin 10-vuotista uraa Zinzinossa.

Hilde Rismyhr Sæle, Zinzinon toinen perustaja

Kataja Basketin koripalloilijat testasivat Zinzinon Balance Oil -öljyä

Kataja Basketin koripalloilijat testasivat Zinzinon Balance Oil -öljyä

Joensuulaisen koripalloseuran Kataja Basketin edustusjoukkueesta Topias Palmi (24 v, 194 cm ja 91 kg), Ilari Seppälä (26 v, 88 cm, 82 kg) ja Matias Ojala (29v, 199 cm, 97 kg) ovat Zinzinon yhteistyöurheilijoita. Heillä kaikilla on käytössään Zinzino Balance Oil -öljy. Joensuun Kataja pelasi tällä kaudella kotimaisen korisliigan lisäksi FIBA Europe Cupia ainoana joukkueena Suomesta. Kyseiset palaajat ovat kaikki pelanneet urallaan myös Susijengissä eli Suomen A-maajoukkueessa.

Joensuun Katajan Topias Palmin, Ilari Seppälän ja Matias Ojalan kokemuksia Zinzinon Balance Oil -öljystä.

Olen ammattikoripalloilija Joensuun Katajaja Basketissa. Saimme kahden muun joukkuelaisen Topias Palmin ja Ilari Seppälän kanssa kokeiluun Zinzinon Balance Oil:in syksyllä kauden alkutaipaleella. Samalla testattiin meidän lähtötasot rasvahappotasapainon osalta Balance -testillä. Olen itse syönyt omega-3 rasvahappoja osana ruokavaliota ja oletin rasvahappotasojen olevan riittävällä tasolla, mutta kuinka väärässä voikaan olla. Testi näytti vahvasti punaista, eivätkä tasot olleet tarvittavalla tasolla kehon rasitukseen nähden.

Pelasimme kuluneella kaudella kotimaisen sarjan lisäksi Eurooppalaista sarjaa, minkä myötä meidän pelimäärät nousivat huimasti, samoin matkustusmäärät. Joensuusta on valmiiksi pitkät pelimatkat ympäri Suomea ja tähän lisänä teimme kahdeksan pelireissua ulkomaille mm. Venäjälle, Kreikkaan ja Ukrainaan. Tämän takia rasituksesta palautumisella oli todella iso rooli kauden aikana ja varsinkin itseäni tämä huoletti jo ennen kautta. Olen urallani kerran aikaisemmin ollut vastaavanlaisessa tilanteessa pelatessani sekä Suomen sarjaa että ulkomaalaista sarja. Tuolloin kauteni jäi lyhyeen rasituksen aiheuttamasta akillesjänteen tulehtumisesta johtuen. Tämän jälkeen olen joutunut taistelemaan viimeiset pari vuotta akillesjänteen kanssa jo kotimaan pelimäärillä. Saadessamme Zinzinon öljyt kokeiluun ei odotukset tuotteeseen olleet mitkään valtavat, mutta toivoimme sen auttavan edes hiukan tulevalla kaudella kehojemme hyvinvointia.

Heikoista testituloksista sisuuntuneina lähdimme innolla ja ilman sen suurempia ennakko-odotuksia kokeilemaan Balance Oil:ia. Nopeasti löysimme muutamista makuvaihtoehdoista yhteisen suosikin appelsiininmakuisesta Balance Oil:sta, joka maistui pieneksi yllätykseksi ihan hyvälle.

Sitten itse öljyn käyttöön ja havaintoihin käytöstä. Alkuvaiheessa huomasin muutoksia ihossani. Etenkin kasvojen alueen ihoni on hyvin kuivaa ja usein punoittaa paikoitellen.  Suihku päivittäin olevien kaksien treenin jälkeen ei kovin paljon auta asiaa, rasvauksesta huolimatta. Huomasin kuitenkin kuinka ihossa ongelma-alueet alkoivat aluksi hiukan voimistua, mutta tämän jälkeen katosivat kokonaan.  Sen jälkeen minulla ei ole ollut samanlaisia ongelmia. Topias ja Ilari kertoivat, kuinka huomasivat hiusten ja kynsien kasvun vilkastuneen. Onneksi saimme kesken kauden paikallisen Mroomin yhteistyökumppaniksemme ja pojat pääsivät siistimään kampauksiaan riittävän tiuhaan.

Tehtyämme seurantatestit keväällä, saimme kaikki huomata tuloksien parantuneen huimasti. Tasot olivat nousseet ja lähes kaikissa kategorioissa olimme joko tavoitetuloksessa tai lähellä sitä. Toki meidän kolmen välillä oli hiukan eroavaisuuksia näissä, mikä nostikin kaikkien kilpailuvietin esiin. Voittaja jäi ratkaisematta erimielisyyksistä johtuen.

Näin kauden jälkeen voi todeta rasituksen olleen todella kova.  Emme myöskään aina ehtineet palautua edellisestä kuormituksesta ennen seuraavaa peliä. Tästä huolimatta koko kolmikkomme selvisi kauden ilman rasitusvammoja huolimatta isoista peliminuuteista ja vastuusta. Minulla ollut huoli akillesjänteiden kestämisestä osoittautui myös turhaksi. Näin hyvää kautta akillesjänteiden osalta ei ole ollut sitten ensimmäisten tulehtumisien. Helpotti kummasti harjoittelua ja pelejä, kun ei tarvinnut varoa akillesjänteitä ja rajoittaa niihin kohdistuvaa kuormitusta harjoitusmäärien kustannuksella. Vältimme myös flunssa-aallot, mikä kertoo vastustuskyvyn pysyneen vahvana väsymyksestä huolimatta.

Suoraan en lähde väittämään Zinzino-öljyjen olleen pelkästään kaiken tämän takana, mutta uskon vahvasti niiden vaikuttaneen myönteisesti kehojemme toimintaan ja palautumiseen. Rasvahappotasojen ja -suhteiden ollessa hyvät, pystyy elimistö vastaanottamaan ravinteita paljon tehokkaammin ja jo tämä auttaa varmasti kehoa toimimaan paremmin. Tämän positiivisen kokemuksen myötä aion ehdottomasti jatkaa Zinzino Balance oil:in käyttöä.

Ystävällisin terveisin,
Matias Ojala

Zinzino Balance Oil -öljyn tilaaminen onnistuu oman Zinzino-edustajasi kautta tai Zinzinon verkkokaupasta.


KATSO MYÖS

Suomen vahvin mies Mika ”El Toro” Törrön Zinzino -kokemuksia

Suomen vahvin mies Mika ”El Toro” Törrön Zinzino -kokemuksia

Kontiolahtelainen Mika ”El Toro” Törrö kruunattiin ensimmäistä kertaa viime vuonna (2018) Suomen vahvin mies -kilpailun voittajaksi. Hän on kaikkien aikojen suurin suomalainen voimamies. 205 cm pitkä ja 180 kg painava mies aloitti kisaamisen kaksi vuotta sitten vappuna ja on tässä lyhyessä ajassa kiertänyt useita kilpailuja Suomessa ja ulkomailla hyvällä menestyksellä. Törrö kuuluu myös Zinzinon yhteistyöurheilijoihin: hänellä on käytössään Zinzino Balance Oil -öljy sekä Xtend -fytoravinne.

Voimamies Mika Törrön kokemukset Zinzinon öljystä ja Xtendistä

Tutustuin Balance Oil -öljyyn jo aikaisemmin. Kokeilin testikäytössä tuotetta 4 kuukautta, sen jälkeen testailin muita tuotteita muutamien kuukausien ajan. Palasin Balance Oilin käyttäjäksi Zinzinon sponsoriurheilijana.

Puhdas ravinto ja hyvät rasvat ovat tärkeä osa urheilijan menestystä. Lajissani ja suuren kokoni vuoksi nivelet, luut ja lihakset ovat todella kovilla. Olen huomannut testijakson aikana, että nivelteni kunto ja palautumiseni ovat huomattavasti parantuneet molempien testijaksojen aikana. Sairastelut ovat vähentyneet selvästi. Rasvoilla on ollut myös suuri merkitys hormonitoiminnalle. Olen huomannut, että ravinto imeytyy paremmin nykyään. Käytössäni on ollut myös Xtend-fytoravinne sen jälkeen kun se pääsi WADA:n hyväksyttyjen tuotteiden listalle.

Olen alkanut perehtyä ravinto- ja hyvinvointiasioihin vasta viime vuosina. Olen käyttänyt muita omega-3-kapselivalmisteita. Aloitustestin suhdeluku oli peräti 6,8:1. Neljän kuukauden käytön jälkeen pääsin lukuun 2,6:1. Kalasta saatava omega-3 on tärkeä rasvahappo jokaisen solun hyvinvoinnille.

Tavoitteenani on saavuttaa Suomen vahvin mies 2019 -kisan voitto ja olla Maailman vahvin mies 2019 -kisassa viiden parhaan joukossa.

Zinzino Balance Oilin tilaaminen onnistuu oman Zinzino-edustajasi kautta tai Zinzinon verkkokaupasta.

KATSO MYÖS

Hauskaa vappua!

Team Zinzino Finland toivottaa kaikille asiakkaille ja partnereille hauskaa vappua! Tänään on kansainvälinen tanssin päivä. Tässä muutamien Zinzino Partnereiden tanssitervehdys.

Zinzino Director Trip 2019 Bali

Zinzino Director Trip 2019 Bali

Loistoluokan hotelliin saapumisessa on jotain erikoista. Henkilökunnan määrä ja palvelualttius on poikkeuksellista. Balilaisille ominainen aurinkoisuus ja kohteliaisuus nousee vielä uusiin mittasuhteisiin.

Kaksi suomalaista matkaajaa ihmettelevät monttu auki ensin suihkulähdettä ja Näsinneulan kokoista patsasta. Ensin he eivät löydä check in -tiskiä, minkä jälkeen huoneen etsiminen länsi- vai oliko se itäsiivestä on lähes ylivoimainen tehtävä. Huone on niin iso, että seuraavaksi ei löydy kylppäri, ja tämän jälkeen kaksikko ei osaa takaisin aulaan. Ja nämä maailmankansalaiset ovat mukamas matkailleet kaikissa maanosissa ja yöpyneet vieläpä laadukkaissa motelleissa. Lopulta löytyy sali, jossa on tarjolla tervetuliaisillallinen. Lasit ja lautaset täyttyvät sekunneissa.

Zinzinon vuotuinen Director Trip on alkanut. Balille on päässyt mukaan noin 400 itsenäistä partneria eri maista. He ovat tehneet edellisen vuoden aikana parhaiten koko yrityksestä niitä kaikkein tuottavimpia asioita: saavuttaneet kuukausittain myyntiorganisaationsa kanssa tietyn liikevaihdon, skaalanneet liiketoimintaansa uusien partnerien avulla ja tehneet uutteraa asiakastyötä. Tästä hyvästä Zinzino on kutsunut heidät ilmaiselle viiden tähden reissulle, joka on erityisesti laadukas koulutus- ja mentorointimatka – aurinkoa, lämpöä ja lepoa unohtamatta.

Zinzinon perustaja Örjan Saele oli koulutusten ensimmäinen puhuja.
Zinzinon toimitusjohtaja Dag Bergheim Pettersen kertoi puheenvuorossaan loppuvuoden 2019 strategiasta.

Ensimmäinen aamu käynnistyy punttisalilla, niin kuin useamman suomalaisen partnerin kanssa on sovittu. Ei ole kovin suuri yllätys, että urheilulliset naiset ja herrat hyvin istuvissa Zinzino-sporttiasuissaan ovat kansoittaneet salin. Yhteishenki on heti käsin kosketeltavissa. Kansainväliset eventit ovat aina kaikkein sykähdyttävimpiä tapahtumia, mutta tällä matkalla on vielä jokin erikoislataus. Kenellekään ei ole enää epäselvää, ollaanko nyt oikeassa junassa menossa oikeaan suuntaan.

Viiden tähden aamiainen on viiden tähden aamiainen, ja kun seura ja keli ovat samaa tasoa, ei jetlagia ole. Olen varannut mentoroinnin norjalaiselta Royal Crown Hugo Olsenilta. Hugolla on takanaan vakuuttava ura perinteisessä yritysmaailmassa, jossa hän kohosi vastaamaan useiden tuhansien työntekijöiden miljardibusineksesta. Hän kuitenkin kyllästyi loputtomaan prässiin, ylipitkiin päiviin ja elämiseen lentokentillä – ja on nyt rakentanut huikean Zinzino-organisaation. Hänen vapaaehtoisarmeijansa keskittyy erityisesti asiakaspohjan kasvattamiseen ja asiakaspysyvyyteen. Hugo ansaitsee yhtä paljon kuin korporaatioaikoinaan ja on terveempi ja onnellisempi kuin koskaan.

Talven pimeyden jälkeen mielen valtaa outo mielenrauha, kun käppäilen hulppean allasosaston läpi valkoiselle hiekalle, levitän vihdoin pyyhkeeni tuolille ja annan Kuningas Auringon paistaa. Kun näet palmun sinistä taivasta vasten, asiasi ovat hyvin.

Tänne on kuitenkin tultu ennen kaikkea oppimaan ja kehittymään. Yltäkylläisen indonesialaisen lounaan jälkeen siirrytään koulutukselle, jossa Zinzinon perustaja Örjan Saele avaa pelin. Jälleen kerran on todettava, miten suoramyyntialan johtajakoulutus istuu mihin tahansa elämän osa-alueeseen. Nyt käsitellään asennetta, omien asennepatterien latausnopeutta, perusasioiden hallintaa ja yrittäjyyden ykköskilleriä, eli luuloa siitä, ettei kukaan muu pystyisi menemään mutkaista reittiäsi.

Unkarilaisten tuloksenteko on herättänyt hämmästystä koko Zinzino-maailmassa. Black Ambassador Ria Kamras aloitti vasta syksyllä 2017 ja on nyt yrityksen kakkonen tienesteissä. Unkarin keskipalkka on noin tuhat euroa, mutta se ei ole estänyt 15.000 asiakkaan organisaation syntyä puolessatoista vuodessa. On Rian vuoro kertoa muille johtajille, miten tämä on mahdollista. Kyse on nälästä, asenteesta, työmoraalista, unelmasta. Unkarilaiset ovat nähneet, miten käsittämättömän erilaiselta elämä voi näyttää, kun aloittaa palkkatöiden ohella oman liiketoiminnan rakennustyön luotettavan päämiehen ja poikkeuksellisten tuotteiden kanssa.

Unkarilainen Ria Kamras on noussut puolessatoista vuodessa yhdeksi Zinzinon menestyksekkäimistä partnereista.
Hilde Rishmyr Saele on Zinzinon toinen perustaja.

Aamuisin on tarjolla punttisalin ohella maastopyöräilyä, lenkkeilyä ja uskaliaimmille pääkonttorin teräsmies Jakob Spijkerin erikoisrääkki. Osa retkeilee Ubudin viidakkoa ihmettelemään. Jatkan mentorointeja: toinen rakettimainen uusi tähti, sisilialais-ruotsalainen Royal Crown Marco Passanante valottaa omaa filosofiaansa siihen, mikä on oikea asenne keskusteluissa uuden partnerikokelaan kanssa. Marco ei pyytele ketään mukaan, vaan tarjoaa mahdollisuuden, JOS ihmisellä on nälkää ja hän etsii jotain. Hänen tiimissään hidas startti on poikkeustapaus, johon pitää puuttua.

Uusi kaverini, ruotsalainen Patric Nilsson puolestaan oli hidas starttaaja. Hän hinkkasi vuosikaudet olematonta liikevaihtoa, kunnes jotain tapahtui hänen päässään. Nykyään hän johtaa 11.000 asiakkaan organisaatiota – koska hän päätti olla luovuttamatta.

Beach volleyn Zinzinon mestaruusturnaus on yleensä matkan vuotuinen kohokohta. Paitsi tänä vuonna. Hallitseva maailmanmestari, Suomi, joutuu toteamaan, että Latvian kolmemetriset hakkurit ovat ylittämätön este. Tappion karvaus huuhdotaan alas Mardi Gras -karnevaalijuhlassa, jossa lähes kaikki ovat panostaneet naamiaisasuihinsa suorastaan hillittömällä tavalla.

Dr. Paul Clayton kertoo koulutuksella pysäyttävästi, mihin yritys on matkalla tieteellisestä näkökulmasta. Ylpeys omaa työtä kohtaan kasvaa kasvamistaan. Eikä sitä vähennä se, että yksi suoramyyntialan tunnetuimmista supertähdistä on nyt Zinzino USA:n General Manager. Viikon pääkouluttaja Art Jonak on perustanut alan johtavan kongressin, Mastermind Eventin. ”Työni on tehdä uusia ystäviä ja auttaa heitä.”

Art Jonak nimitettiin Zinzino USA:n General Manageriksi keväällä 2019.
Zinzinon tieteellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Dr. Paul Clayton.

Viikko päättyy gaalajuhlaan smokeissa ja iltapuvuissa. Örjan Saelen viimeinen puheenvuoro nostattaa palan kurkkuun: ”Meistä tulee maailman suurin suoramyyntiyhtiö, koska meidän on PAKKO! Tehtävämme on niin arvokas, että se ei saa jäädä tekemättä.”

Niinpä. On aika palata pohjoiseen. Viemään opit ja energia kentälle. Jatkamaan terveyden, unelmoinnin, isosti ajattelun ja vapauden sanoman levitystä. Jos se olisi helppoa, kaikki tekisivät sitä. Mutta ne, jotka jäävät, ovat mestareita.

Kirjoittaja: Olli Mustonen

Team Zinzino Finlandin edustajia vuoden 2019 Director Trip -matkalla

Zinzinon Director Trip on keväisin järjestettävä osanottajille ilmainen palkinto- ja koulutusmatka, joka on ylimääräinen kannustin liiketoiminnassa menestymiseen. Sinne pätevöityy hankkimalla liikevaihdossa Director-tason tai 200 henkilökohtaista asiakastilausta. Lisäksi matkalle voi päästä keräämällä vuoden aikana ns. matkapisteitä, joita saa asiakastilauksista, uusista partnerisopimuksista, kuukausiliikevaihdosta ja asiakasmääristä. Tutustu tarkemmin matkapistevaatimuksiin Zinzinon palkkiojärjestelmästä.

Vuoden 2020 Director Trip järjestetään Teneriffalla.
Vuoden partneri 2018 Toni Salmen haastattelu

Vuoden partneri 2018 Toni Salmen haastattelu


Joka vuosi Team Zinzino Finland valitsee Vuoden Partnerin. Vuoden 2018 Partneri -tunnustus myönnettiin Toni Salmelle, joka on alun perin vantaalainen suoramyyntialan yrittäjä. Hän aloitti suoramyyntialalla edustajana ensimmäistä kertaa 20-vuotiaana opiskelun ja varastotöiden ohella.

– Olin jo nuorena mokannut raha-asiani ja näin tässä mahdollisuuden korjata tilanteeni.

Ensimmäinen yritys, jota hän edusti, meni konkurssiin jättäen kuitenkin mielenkiinnon toimialaa kohtaan. Toni huomasi olevansa yrittäjähenkinen ja ymmärsi, että suoramyyntialalla voi rakentaa uran ja saavuttaa vapautta.

Toni päätyi myyntialalle töihin aloittaen myöhemmin samalla toisen suoramyyntiyrityksen edustajana. Epäonni seurasi, ja startup-vaiheessa ollut yritys päätyi myös konkurssiin. Hän palasi myyntitöiden pariin esimiestehtäviin, jolloin hänelle esiteltiin Zinzino-liiketoiminta.

– Kun Zinzinon bisnes esiteltiin, lähdin heti mukaan. Alku tuntui kuitenkin aika raskaalta ja kesti noin vuoden, että sain itseni kunnolla käyntiin.

– Aloitin Zinzinon kesäkuussa 2011. Vakuutuin yrityksen taustasta. Yhtiö oli listattu ja ollut hyvässä kasvussa jo vuosia. Tuli heti sellainen fiilis, että yhtiöllä on asiat niin hyvin kunnossa, että nyt se on vain itsestä kiinni. Toki todellinen syy taustalla oli saavuttaa ensin yrittäjyyden tuoma vapaus ja myöhemmin taloudellinen vapaus.

Toni Salmi
Toni Salmi palkittiin Vuoden 2018 Partneriksi Sibeliustalon Kick Off -eventillä tammikuussa 2019.

Tonin harrastuksiin vapaa-ajalla kuuluu jääkiekko, kalastus ja matkustelu. He saivat puolisonsa kanssa esikoisensa keväällä 2019 ja hän kertookin odottavansa perinteistä perhe-elämää.

Zinzinon motto kuuluu Inspire Change in Life. Yritys haluaa kannustaa asiakkaita ja edustajiaan positiiviseen muutokseen elämässään. Tonille Zinzino on tuonut lukuisia ystäviä ja elämyksiä. Lisäksi hän on saanut taloudellisen tilanteensa paremmaksi.

– Löysin tätä kautta myös avovaimoni! Olen saanut lukuisia ystäviä, sain maksettua velkani, saavutin ensin yrittäjyyden tuoman vapauden ja nyt uskallan jo sanoa, että myös taloudellisen vapauden.

Jo useamman vuoden kestänyt Zinzino-yrittäjyys on tuonut Tonille paljon erilaisia hauskoja kokemuksia ja muistoja.

– Yksi ikimuistoisimmista muistoista on varmaankin ollut vuoden 2012 nopea kasvu, mitä osa ihmettelee vieläkin. Nousin lähes nollatuloista kuukaudessa tasolle, jossa tienestiä tuli enemmän kuin päivätöistä. Lisäksi hienot reissut Zinzino-porukalla ovat jättäneet tarinapankkiin aika paljon upeita muistoja.

– Yksi hauskimmista muistoista syntyi, kun tiimikaveri sopi tapaamisen kummisedälleen. Oli mielikuva, että ajellaan hänen kotiinsa ja käydään tuote läpi. Yhtäkkiä ollaan suuren vakuutusyhtiön pääkonttorin pihalla ja mennään turvamiesten kanssa hissillä kattokerrokseen, jossa vastassa tarjoilujen kanssa pari johtoryhmän jäsentä. Toinen heistä aloittaa “No, pojilla on jokin bisnes meille!” Siinä meinasi hetken jännittää, mutta rohkeasti heitettiin esite pöydälle ja käytiin homma läpi. Tapaamisessa kiinnostus heräsi ja ideoita lähti syntymään. Tykkään siitä, että tässä ei ikinä tiedä kehen tutustuu. Nykyään tuntuukin, että ihan sama missä päin Suomea liikkuu, niin joka paikasta löytyy tuttuja.

Toni Salmi
Toimiala saattoi Tonin yhteen myös hänen puolisonsa kanssa. He saivat esikoisensa keväällä 2019.

Hauskojen muistojen lisäksi liiketoimintaan on kuulunut ylä- ja alamäkiä. Kysyimme yrittäjyyspolulle sattuneista isoimmista haasteistaan uran eri aikoina.

– Näitähän on riittänyt. Olin ensinnäkin henkilökohtaisessa konkurssissa, kun aloitin Zinzinon partnerina. Velkaa oli todella paljon, lähes kuusinumeroinen luku. Sain ensimmäiseen vuoteen hyvää kasvua ja luulin, että nyt se lähti! Todellisuudessa asiakasmäärä tiimissä oli vielä pieni, joten liiketoiminnasta puuttui kunnon pohja. 2013 tuli muutama ulkopuolinen haaste, ja kasvu hidastui. Se oli aika kova takaisku. Kaiken keskellä oli vaikea pitää itsensä positiivisena ja optimistisena, vaikka jotenkin onnistuin siinäkin. Ajattelin vain, että elämä on kuin kirja ja että haasteet tekevät tarinasta vaan kiinnostavamman.

– Nykyään uskon, että haasteet ovat olleet suurin vahvuus, koska ne ovat pitäneet minut liikenteessä. Nyt kun olen saanut velat maksettua kovan työn kautta, niin jotenkin osaa arvostaa asioita ihan eri tavalla. Nykyään eivät myöskään ihan pienet haasteet lannista, koska onhan tässä pahemmastakin selvitty.

Toni Salmi
Zinzino on tuonut Tonille liiketoiminnan lisäksi lukuisia ystäviä ja mukavia kokemuksia.

Team Zinzino Finlandin Vuoden Partneri -tunnustus on todella merkittävä saavutus. Vuosittain raati äänestää ennakkoon asetetuista ehdokkaista tunnustuksen saajan ja pelkästään ehdolla oleminen on arvokasta. Toni uskoo hänen menestyksensä salaisuuden piilevän vahvassa keskittymisessä perusasioihiin.

– Asiakashankinta ja tiiminrakennus, vahvat liiderit ympärilläni sekä fokus tiimin asiakasmäärän kasvuun ovat tärkeimpiä liiketoiminnan rakentamisessa.

Suoramyyntialalla kannustetaan itsensä jatkuvaan kehittämiseen – ammatilliseen ja henkilökohtaiseen kasvuun. Tonin tärkeimpiä innoittajia ovat olleet hänen työtoverinsa.

– Lähdin nuorempana seuraamaan tallaista kolmikkoa kuin Manu Rekola, Mikko Jarrah ja Olli Salminen. Tuli sellainen fiilis, että jos näitä seuraan niin tässä käy varmaan minullekin hyvin. Myöhemmin olen saanut korvaamatonta apua Miia Roihakselta sekä Miikka Peuravirralta. Eniten tykkään ottaa vaikutteita Randy Gage -nimiseltä kaverilta tällä toimialalla ja yleisesti Anthony Robbinsilta. Tulevaisuudessa haluan lisää mentorointia yhtiön perustajilta Hilde ja Örjan Saelelta.

Toni Salmi
Kuvassa Toni kahden mainitsemansa innoittajan kanssa. Vasemmalla Mikko Jarrah ja oikealla Manu Rekola.

Ala vetää puoleensa eri alojen ihmisiä ja uudelle edustajalle toimiala vaatii opettelua. Toni antaakin vasta-alkajille vinkin kuunnella kokeneempia edustajia.

– Kokeile vähintään puoli vuotta fokusoituneesti. Luota itseesi, koska neuvojia riittää matkan varrella. Ei kannata myöskään keksiä omia toimintamalleja.

– Suoramyyntialan ammattilaisen erottaa suhtautumistavasta. Itselle tämä ainakin on vakavasti otettava liiketoiminta. Toki pelihuumori on hyvä säilyttää, vaikka tosissaan tehdään. Toinen iso erottava tekijä on kommunikointitaidot.

Toni Salmi
Liiketoiminnan ja perhe-elämän lisäksi Tonin elämään kuuluvat harrastukset: jääkiekko, kalastus ja matkustelu.

Suoramyyntiala on myös ollut suuressa murroksessa viimeisten vuosien aikana. Teknologia kehittää yhtiöiden toimintatapoja ja alan sisällä on paljon erilaisia toimintamalleja. Toni on nähnyt alan muutoksen pitkän kokemuksensa ansiosta. Kysyimme häneltä, käyttääkö hän itse ennemmin sanaa suoramyynti vai verkostomarkkinointi.

– Käytän sanaa suoramyynti. Verkostomarkkinointi toimialana on kehittynyt valovuoden tekniikan tultua kuvioihin. Termi verkostomarkkinointi herättää mielikuvan ihmisestä, joka ajaa autolla ympäri kyliä toimittamassa purkkeja. Lisäksi monet laittomat rahankeräykset käyttävät toiminnastaan nimeä verkostomarkkinointi, vaikka eivät sitä ole. Suoramyynti-sana tulee siitä, että myydään tuotteita tai palveluja kuluttajille, joten tätä on vaikeampi käyttää, jos aito kaupankäynti puuttuu taustalta.

Mitä Tonin kollegat sanovat hänestä?

Haastattelimme myös paria Tonin kollegaa, millainen hän on. Lue alhaalta Tonin työkavereiden vastauksia. Suuret onnittelut vielä kerran ansaitusta tunnustuksesta!

”Toni on kovimpia kavereita, joita tunnen tekemään basic-hommia ja seuraamaan systeemiä. Kun keskittyy perushommiin tarpeeksi pitkään, tuottaa se tuloksia. Ja Toni on mestari siinä! Lisäksi Toni on 5/5 huipputyyppi, jonka kanssa olisi hauskaa lähteä vaikka maailmanympärimatkalle. Tämä business on ihmissuhdebusiness, ja Toni on sisäistänyt sen hyvin.”
– Mikko Jarrah

Olen tuntenut Tonin jo reilusti yli kymmenen vuotta. Vuosien saatossa meistä on tullut hyviä ystäviä. Se, miten Toni on kasvanut ihmisenä näinä vuosina, on ihailtavaa. Olen todella onnellinen Tonin puolesta, että juuri hänet valittiin Vuoden partneriksi vuonna 2018. Toni on yksi periksiantamattomimmista ihmisistä, joita olen ikinä tavannut. Vaikka asiat eivät ole aina menneet ihan putkeen, ei hän ole missään vaiheessa luopunut omista unelmistaan vaan on jatkanut tarpomista ja itsensä kehittämistä. Toni on kuin kiinalainen bambupuu, joka kasvaa ensimmäiset viisi vuotta alaspäin maan pinnan alla näkymättä lainkaan maan päällä. Sitten bambu alkaa kasvaa todella vauhdilla ylöspäin jopa yli metrin päivässä, ja alle kahdessa kuukaudessa bambu voi kasvaa jopa 30-metriseksi. Toni on samanlainen. Vaikka hänen työnsä oli vuosien ajan ”näkymätöntä”, alkoi tulos näkyä noin kolme vuotta sitten. Nyt hän saa nauttia työnsä hedelmistä. Onnea menestyksestäsi, Toni. Sinä jos joku olet sen ansainnut, ja olen sinusta todella ylpeä. Nyt on vauvan hyvä syntyä.”
– Olli Salminen

”Elämässä onnistuminen noudattaa aina ”dream-struggle-victory” -kaavaa. Ensin on unelma, sitten tehdään töitä ja koetaan monenlaista yllättävää. Kun jaksetaan jatkaa, koittaa menestys väistämättä.

Toni on upea esimerkki tämän kaavan toteuttamisesta. Hän on rakentanut tietään unelmiensa ajamana vaikeuksien kautta voittoon. Siksi hän on myös hyvä johtaja. Hän osaa auttaa ihmisiä, jotka painivat omien haasteidensa kanssa, ja on oman historiansa ansiosta paras mahdollinen mentori.

Periksiantamattomuuden lisäksi Tonilla on todella suuri sydän. Hänellä on aito halu auttaa ihmisiä, ja siksi häntä on myös helppo seurata. Listaa Tonin positiivisista ominaisuuuksista voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta totean vain loppuun, että vuoden partnerin tittelin saajaa ei ollut vaikea päättää. On etuoikeus saada tuntea sinut!”
– Manu Rekola

Luotettava, huumorintajuinen ystävä. Nykyään on jopa vaikea löytää ihmisiä, joilla olisi samanlainen työmoraali kuin Tonilla. Hän ei pelkää tehdä töitä. Myös se on upeaa, että vaikka kuinka joku yrittäisi hermostuttaa Tonia, pysyy hän tyynen rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa. Helposti lähestyttävä rakas ystävä.”
– Miia Roihas

”Olen tuntenut Tonin jo yli kymmenen vuotta. Heti alussa hänessä näkyi iso potentiaali menestyjäksi. Sisäinen palo päällimmäisenä, mutta raudanluja moraali työn tekemiseen. Tekee mitä sovitaan, ja kalenterit ovat myös aina täynnä, koska Toni tietää tapaamisten tuovan myös tulot. Huippujätkä myös bisneksen ulkopuolella, todellinen ystävä. Vuoden partneri -titteli meni kyllä oikeaan osoitteeseen!”
– Miikka Peuravirta

Zinzino mukana vuoden 2018 Smash Helsinki -tapahtumassa

Zinzino mukana vuoden 2018 Smash Helsinki -tapahtumassa

Smash Helsinki on liikunta- ja terveysteknologia-alan yrityksille suunnattu start up -tapahtuma, missä uudet yritykset hakevat rahoittajia ja start up -sijoittajat etsivät uusia sijoituskohteita. Tapahtuma järjestettiin 8.11.2018 kolmatta kertaa Kulttuuritehdas Korjaamolla Helsingissä.

Hyvinvointia ja laadukkaita lisäravinteita maailmalle testipohjaisen konseptin kautta eteenpäin vievän Zinzino-yhtiön itsenäiset edustajat olivat myös paikalla tapahtumassa.

Smashissa tuotteitaan ja palveluitaan toivat esille useat uudet yhtiöt, ja lisäksi paikalla oli myös jo pidempään toiminnassa olleita yrityksiä. Tämä yhdistelmä toimi hyvin ja loi hyvää synergiaa tapahtumaan. Tapahtuman tarjonta oli kaiken kaikkiaan erittäin monipuolinen.

Tapahtumassa oli yrittäjiä ständeineen ja mahdollisuus monipuoliseen keskusteluun. Lisäksi lavalla oli ammattitaitoisia keynote-puhujia sekä kokeneiden yrittäjien haastatteluja. Lisäksi kuultiin start up -sijoittajien vinkkejä uusille yrityksille.

Lavalla nähtiin myös mielenkiintoisia kilpailuja, joissa erilaisiin luokkiin jaetut start up -yritykset kilpailivat sijoittajien huomiosta.

Smash Helsinki oli jälleen jättimenestys! Siitä suuri kiitos kaikille yrityksille ja yrittäjille, jotka toivat oman mausteensa tähän erittäin toimivaan kokonaisuuteen.


André Noël Chaker, Smashin hallituksen jäsen

Miten Zinzino liittyi kyseiseen tapahtumaan?

Zinzinon brändi edustaa hyvinkin vahvasti tapahtuman luonteen mukaisesti hyvinvointia ja teknologiaa keihäänkärkituotteensa, testipohjaisen Balance-konseptin kautta.

Yksi päivän keynote-puhujista oli Zinzinon tieteellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja ja kliininen farmakologi Dr. Paul Clayton. Dr. Paul Clayton on suosittu puhuja kansainvälisillä konferensseilla liittyen ravintoon ja terveyteen. Paulin puheenvuoro käsitteli ravinnon merkitystä urheilijoille niin urheilu-uran aikana kuin myös sen jälkeen.

Pitkän kokemuksensa kautta Dr. Paul Clayton jakoi todella mielenkiintoista tietämystä ravinnosta. Mielenkiintoista oli myös kuulla historiallinen katsaus siitä, mitä ravinto on ollut ennen ja mikä on tilanteemme tänä päivänä.

Dr. Paul Claytonin uusin kirja Ruoka olkoon lääkkeesi oli jaossa kaikille tapahtumaan osallistuneille. Luento synnyttikin melkoisen kuhinan Zinzinon ständille heti puheenvuoron päätyttyä.

Smash Helsinki oli todella mielenkiintoinen tapahtuma. Monen eri alan ammattilaisen kerääntyessä yhteen kipinät ja ideat lentävät, ja näin todella tapahtui myös Smashissa.

Hienoa verkostoitumista ja uskon, että osa yritysideoista alkaa näkyä jo tämän vuoden aikana.


Dr. Paul Clayton, kliininen farmakologi
Smash Helsinki

Zinzinon edustajat Juho Valjakka, Tuomas Oksa, Viljami Metsäkylä, Heli Nyman ja Samu Alho sekä keynote-puhuja Dr. Paul Clayton (keskellä).

Zinzino edusti Smash Helsinki -tapahtumassa omalla ständillään, jossa jaettiin tietoa tuotteista ja inspiroitiin muutokseen ravinto- ja liikunta-asioiden saralla.

Tapahtuman aikana useat urheilualan toimijat saivat mahdollisuuden testauttaa oman rasvahappotilanteensa laadukkaan Balance Testin avulla. Oslon tiedepuistossa sijaitsevaan Vitaksen laboratorioon anonyymisti lähetettävän verikokeen avulla on mahdollisuus selvittää kehon tilanne 11 rasvahapon osalta.

Urheilumaailmassa teknologian hyödyntäminen ja asioiden todentaminen testipohjaisesti on tätä päivää ja tästä syystä testi herätti paljon kiinnostusta.

Smash Helsinki

Yksi Smash Helsinki -tapahtuman aikana testatuista oli beach volleyn ammattilainen Riikka Lehtonen, jonka tavoitteena on edustaa Suomea Tokion olympialaisissa 2020.

Smash Helsinki tarjosi myös Zinzinon itsenäisille yrittäjille monipuolisen mahdollisuuden tutustua urheilu- ja teknologia-alan viimeisimpiin tuuliin. Paikalla oli paljon ihmisiä etsimässä uusia mahdollisuuksia, joiden joukossa monia yrittäjiä, urheilijoita ja muita vaikuttajia.

Uusien kontaktien ja samanhenkisten ystävien löytämiseen Smash tarjoaakin todella hyviä mahdollisuuksia, koska samanhenkiset ihmiset kokoontuvat saman katon alle ja kaikki ovat avoimia uusille ajatuksille.

Tykkäsin tapahtumasta valtavasti. Mielestäni terveyttä, teknologiaa, esportsia ja vastaavia kategorioita käsittelevä tapahtuma oli äärimmäisen mielenkiintoinen. Puhujat olivat ammattitaitoisia, joten oppiminen yleisössä oli miellyttävää.


Kaikkiaan tapahtuma oli järjestetty hyvin. Myös verkostoitumismielessä tapahtuma oli hyvä. Paljon ihmisiä samassa tuvassa etsimässä mahdollisuuksia. Vahva suositus, mikäli yllämainitut asiat kiinnostavat!


Viljami Metsäkylä, hyvinvointialan yrittäjä ja Zinzinon itsenäinen edustaja

Olemme erittäin kiitollisia, että meillä oli mahdollisuus osallistua Smash Helsinki -tapahtumaan. Hyvinvointialan yrittäjille tapahtuma toimii ennen kaikkea mahdollisuutena tutustua uusiin mielenkiintoisiin yrittäjähenkisiin ihmisiin. Samalla pääsee laajentamaan omaa tietoutta uusimmista alan innovaatioista. Olemme sitä mieltä, että yrittäjän on hyvä pysyä ajan hermolla ja tähän Smash-tapahtuma tarjoaa erinomaiset puitteet.


Heli Nyman, hyvinvointialan yrittäjä ja Zinzinon itsenäinen edustaja &
Samu Alho, koulutettu hieroja ja personal trainer, Zinzinon itsenäinen edustaja

Seuraava Smash Helsinki järjestetään 2.-3.10.2019.


Dr. Paul Clayton, André Noël Chaker ja Viljami Metsäkylä iloisissa verkostoitumistunnelmissa.